Koulukuljetukset

Kuhmon kaupungin koulu- ja henkilökuljetuksia koordinoi kuljetussuunnittelija. Koulukohtaisia kuljetuksia voi tiedustella suoraan ao. kouluilta.

 

Hyvinvointi- ja sivistysvaliokunta on hyväksynyt päivitetyt ohjeet koulukuljetuksista kouluille ja päiväkoteihin

 

Koulukuljetuksen järjestäminen

Oppilaalla on oikeus maksuttomaan koulukuljetukseen, kun koulumatka on yli viisi (5) kilometriä tai esioppilaalla sekä ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaalla koulumatka on yli kolme (3) kilometriä.

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaan osallistuvalle lapselle ei järjestetä erilliskuljetusta, vaan hän voi käyttää maksutonta koulukuljetusoikeuttaan olemassa olevien kuljetusaikataulujen ja kuljetusreittien puitteissa.

Perusopetuksen oppilaan koulumatkaa ei ole välttämätöntä järjestää koko pituudeltaan, vaan oppilaan koulumatka voi osittain muodostua oppilaan itse kulkemasta osasta.

Koulukuljetusjärjestelyjen aikatauluista johtuvaa kuljetuksen lähtöä tai koulutuntien alkamista odottaville oppilaille koulu järjestää valvonnan.

 

Päivähoito- ja esikoulukuljetuksen järjestäminen

Haja-asutusalueella pitkien välimatkojen päässä asuville päivähoitolapsille mahdollistetaan päivähoitokuljetus maksua vastaan jo olemassa olevien koulukuljetusten yhteydessä.

Alle 3-vuotiaiden lasten kuljetuksista tehdään tapauskohtaisesti erillinen kirjallinen kuljetussuunnitelma ja -sopimus. Sopimuksen allekirjoittavat lapsen huoltaja, päivähoidon johtaja ja kuljetussuunnittelija.

Päivähoidossa ja esiopetuksessa oleva lapsi ei voi kulkea päivähoito- tai esiopetusmatkaa yksin. Päivähoitolapsen tai esioppilaan kuljetusmatka voi osittain muodostua myös huoltajan saattamana Päivähoidossa, esiopetuksessa ja vammaislain piiriin kuuluvaa lasta ei saa jättää kuljetuksesta kotiin, ellei paikalla ole vastaanottajaa. Vammaisuuden perusteella järjestävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain nojalla on velvollisuus järjestää vaikeavammaiselle henkilölle kohtuulliset kuljetuspalvelut. Kuljetuksen järjestäminen on riippuvainen vammaishuoltoa koskevista säännöksistä, ei perusopetusta koskevista.

 

 Harkinnanvaraisten kuljetusten järjestämisen periaatteet perusopetuksessa

Nämä kuljetusperiaatteet koskevat varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja perusopetuksen
lakisääteisiä ja harkinnanvaraisia kuljetuksia. Ohjeiden pohjana ovat perusopetuslaki § 32,
kehitysvammalaki § 39, kehitysvamma-asetus § 3, asiakasmaksulaki § 4.

– terveydellisistä syistä (tarvittaessa asiantuntijalausunto),

– sosiaalisista syistä, perhesyistä tai vastaavista,

-koulumatkan vaikeudesta tai vaarallisuudesta johtuen (määrittelyssä otetaan
huomioon oppilaan ikä ja muut olosuhteet) tai
-muista perustelluista syistä.

Harkinnanvaraisesta kuljetuksesta on tehtävä sähköinen hakemus. Lisätietoja antaa
Tuupalan yhtenäiskoulun rehtori Marjut Kyllönen marjut.kyllonen@kuhmo.fi, 044 7105124

Kahdessa osoitteessa asuvat oppilaat/lapset

Koulukuljetukset järjestetään oppilaan väestörekisterissä mainitun kotiosoitteen ja
koulun/päiväkodin välisiin matkoihin.
Muut matkat eivät kuulu koulukuljetuksen piiriin.
Mikäli kyseessä on tilanne, että oppilas asuu säännöllisesti osan kouluvuodesta toisen
huoltajan luona Kuhmossa ja vanhemmilla on yhteishuoltajuus, hänelle voidaan myöntää
oikeus koulukuljetukseen (sis. esikouluun kulkemisen) huoltajien anomuksella
toissijaisesta osoitteesta, jos kaikki seuraavat ehdot täyttyvät:
– matka toissijaisesta osoitteesta kouluun on esioppilaalla tai ensimmäisen ja toisen
vuosiluokan oppilaalla yli kolme kilometriä ja neljännestä vuosiluokasta eteenpäin
yli viisi kilometriä,
– toissijaisesta kodista on mahdollista kulkea koulumatkat olemassa olevilla
koulukuljetuksilla,
– jos koulukuljetukseen varatussa kulkuneuvossa on tilaa,
– jos toissijaisesta kodista kulkeminen koulukuljetuksella ei aiheuta uutta valvonnan
tarvetta sillä koululla, jossa oppilas opiskelee ja
– jos toissijaisesta osoitteesta kulkevan lapsen tai nuoren osallistuminen
koulukuljetukseen ei pidennä muiden koulumatkan kestoa olennaisesti. Tällä
tarkoitetaan sitä, että kaikkien koulukuljetuksessa kulkevien matkan keston on
pysyttävä laissa määritetyn mukaisena eli koulumatkaan käytettävä aika ei saa
ylittyä.
Mikäli yllä luetellut ehdot täyttyvät, harkinnanvarainen oikeus kuljetukseen myönnetään
lukuvuodeksi kerrallaan.

Harkinnanvaraisten koulukuljetusten maksut

  • perheen ensimmäiseltä kuljetettavalta lapselta 210€ / lukuvuosi, 105€ / lukukausi ja 22€ / kuukausi
  • perheen muilta kuljetuksen piirissä olevilta lapsilta 155€ / lukuvuosi, 78€ / lukukausi ja 18€ / kuukausi

Maksu peritään syys- ja kevätlukukaudelta. Jos kuljetus alkaa tai päättyy kesken toimikauden, maksu peritään niiltä kuukausilta, joina lapsi on 

kuljetuksen piirissä. Mikäli perheestä kulkee useita lapsia koulu- tai varhaiskasvatuskuljetuksessa, peritään ensimmäisestä kuljetuksen piiriin 

tulevasta lapsesta korkein maksu, muut perheen kuljetuksen piirissä olevat lapset saavat sisaralennuksen.