Kuhmo on mukana Euroopan kulttuuripääkaupunkivuodessa!

Oulu, yhdessä 38 pohjoisen kunnan ja kaupungin kanssa, on vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunki teemalla kulttuuri-ilmastomuutos. Myös Kuhmo on mukana kulttuuri-ilmastonmuutoksessa!

Kuhmossa musiikki- ja kirjallisuuskulttuuri kukoistavat. Kuhmon kamarimusiikki tuo paikkakunnalle maailman huippumuusikoita. Vuosittaiseen festivaalitarjontaan kuuluvat myös Kansanmusiikkijuhla Sommelo sekä nykytanssifestivaali Joutsentanssi – Kuhmo Dance Festival. Kuhmo-talo tarjoaa monipuolisen kattauksen kulttuuritapahtumia ympäri vuoden.

Vuodesta 2019 alkaen Kuhmo on tunnettu myös kirjallisuuskaupunkina, kun se valittiin osaksi UNESCO:n Luovien kaupunkien verkostoa. Kalevala on sekä kiinteä osa kuhmolaista menneisyyttä että elävää perinnettä nykyaikana.

Kuhmossa kulttuuria voi myös monipuolisesti ja matalalla kynnyksellä kokea ja harrastaa. Kaupungissa on tarjolla taiteen, musiikin ja tanssin opetusta sekä erilaisia näyttelyitä ja muita kulttuuritapahtumia. Lisäksi yhteistyö eri kulttuuritoimijoiden kesken on myös osa kuhmolaista kulttuuria!

Kulttuuri-ilmastonmuutos yhdistää kulttuuria, taidetta ja teknologiaa yllättävälläkin tavalla, luo kohtaamisia, uusia yhteyksiä ja synnyttää vuorovaikutusta. Pohjoinen Suomi on eurooppalaisen kulttuurin näyttämö vuonna 2026 ja nyt on aika nostaa kulttuuri, kulttuurin tekijät ja taiteilijat arvoiseensa asemaan ja tunnistaa kulttuurin merkitys alueiden elinvoimalle.

Euroopan kulttuuripääkaupungin asema on merkittävä koko Suomelle ja suomalaiselle kulttuurille. Kulttuuripääkaupunkivuosi on täynnä kulttuurin juhlaa ja erityisesti pohjoisen Suomen kulttuuri näkyy laajasti Eurooppaan. Kulttuuripääkaupungin vaikutus yltää 32 kumppanikuntaan.

Yhteyshenkilöt Kuhmossa:

Vs. Kirjasto- ja kulttuuripäällikkö Aino Ainali
aino.ainali@kuhmo.fi
p.  0401563640

 

Lisätietoa Oulu2026sta: www.oulu2026.euKuvassa Oulu 2026-logo.