Evakot
Kuhmolaisten evakkotaival Pohjanmaalle
Talvisodan syttyessä 30.11.1939 olivat kuhmolaiset siviilit vielä kodeissaan. Lääninhallitus antoi evakuointiluvan myöhään. Kainuusta evakuoitiin Sotkamo, Kuhmo, Suomussalmi ja puolet Puolangasta. Kuhmossa evakuoinnista vastasivat suojeluskunnan paikallispäällikkö Aarne Kontio ja nimismies Lauri Korteniemi.
Evakuointi alkoi sodan sytyttyä rajapartioiden viedessä sanaa taloihin ja kehottaessa evakuoitavia siirtymään autotien varteen odottamaan kuorma-autoa. Pitäjän syrjäisimmistä taloista oli useita kilometrejä tielle. Kaikilla ei ollut käytettävissään hevosta, jolloin turvauduttiin suksiin ja vesikelkkoihin. Matkanteko oli hidasta, sillä miehet oli kutsuttu ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Evakuointi jäi suurilta osin naisten vastuulle. Oman pelkonsa toi taistelujen läheisyys ja huoli kodin säilymisestä. Kaikkia kotieläimiä ei ehditty saada mukaan. Osa jäljelle jääneistä eläimistä ammuttiin ja poltettiin, ettei niistä olisi vihollisen ravinnoksi.
Evakot kookoontuivat Kuhmon kirkonkylän kansakoululle, jossa heille tarjottiin ruokaa ja ohjattiin jatkokuljetuksiin. Evakkopaikkakunnille mentiin autoilla, junilla ja hevosilla. Linja-autoja ei ollut riittävästi, joten jouduttiin matkaamaan kuorma-autojen avonaisilla lavoilla. Junissa turvauduttiin härkävaunuihin matkustajavaunujen puuttuessa.
Kuhmolaisia evakoita sijoitettiin mm. Haapajärvelle, Nivalaan, Pyhäjärvelle, Ylivieskaan, Alavieskaan, Hattulaan, Kärsämäelle, Lumijoelle, Ouluun, Pulkkilaan, Sieviin, Kalajoelle, Kestilään, Kajaaniin, Paltamoon, Sotkamoon, Vuolijoelle, Säräisniemelle, Tornioon ja Vieremäelle. Evakot pyrittiin sijoittamaan kyläkunnittain. Evakuoituja kuhmolaisia oli noin 8 250. Heistä kuoli 127 (lähinnä lapsia ja vanhuksia) ja evakossa syntyi 151 lasta.
Kuhmosta unohtuivat evakuoimatta Lentiiran Naavalan raskaana ollut emäntä viiden lapsensa kanssa, Lentiiran Pulkkisenvaaran vanha emäntä ja isäntä sekä Saunajärven Kusianvaaran vanha isäntä. Heidät evakuoitiin talvisodan aikana.
Elämä evakossa
Yhteiselämää evakossa vaikeuttivat aluksi erilaiset murteet ja niistä aiheutuvat väärinkäsitykset. Esimerkiksi sana ”kehtaa” tarkoittaa Kuhmossa,
ettei viitsi, kun taas Kalajokilaaksossa sana liittyy jaksamiseen. Kainuun ja Pohjanmaan ruokakulttuuri
oli erilainen. Pohjanmaalla syötiin paljon puuroja, limppisoppaa, mykyvelliä ja kaurapuuroa. Kuhmolaisille runsas viljatuotteiden käyttö oli vierasta, he tekivät mieluummin lihakäristyksiä. Valtio maksoi erityistä ylläpitorahaa, jos evakot olivat omissa ruuissaan. Jos evakot söivät talon ruokia, talollinen sai avustuksen. Korvaus oli 7 markkaa 50 penniä aikuisille ja 5 markkaa 50 penniä lapsille.
kuva: Kuhmolaisia evakkoja Nivalassa 1940
Majoitusolot olivat monesti ahtaat. Yhdessä huoneessa saattoi asua kolmekin perhettä. Perheisiin kuului useita lapsia sekä lisäksi mummot ja vaarit. Naisväki osallistui navettatöihin ja auttoi esim. siivoamalla ja karttamalla lampaan villoja. Nuoret pojat tekivät halkoja ja ajoivat heiniä hevosella.
Lapset ystävystyivät helpoiten paikallisten kanssa. Jotkut pitivät evakossa oloa jännittävänä, kun sai nähdä uusia paikkoja ja sai uusia kavereita. Vanhemmat tutustuivat hitaammin mm. uskonnon takia. Pohjanmaalla oli paljon körttiläisiä. Erikoisine vaatteineen ja kampauksineen he olivat ennennäkemättömiä kuhmolaisille. Alkukankeus hävisi kanssakäymisen tultua läheisemmäksi. Romantiikka astui myös kuvaan, olihan kuhmolaisten joukossa paljon nuoria naisia. Jotkut menivät naimisiin sodan päätyttyä ja jäivät asumaan evakkopaikkakunnalle. Kanssakäyminen ei päättynyt kuhmolaisten palattua kotiseudulleen. Kuulumisia vaihdettiin postitse sekä vierailtiin puolin ja toisin.