Kuhmon sote-keskuksen esisopimus etenee päätöksentekoon
Sote-keskuksen rakentamista koskeva esisopimus Kuhmon kaupungin ja Kainuun hyvinvointialueen välillä on etenemässä päätöksentekoon. Kaupunginjohtaja Juhana Juntunen kertoo, että sopimusta käsitellään kaupunginhallituksessa tammi-helmikuun vaihteessa.
”Viranhaltijat ovat valmistelleet esisopimusta, jossa Kuhmo rakennuttaisi sote-keskuksen uudisrakennuksen ja hyvinvointialue sitoutuisi pitkäaikaiseksi vuokralaiseksi. Uudisrakennukseen sijoittuisi terveysaseman vastaanottopalveluita. Kokonaisuuteen liittyy myös ns. Louhelan kiinteistön uudistaminen hyvinvointialueen muita palveluita varten”, kertoo Kuhmon kaupunginjohtaja Juhana Juntunen.
Esisopimuksen perusteella kaupunki voi käynnistää rakennuksen tarkemman teknisen suunnittelun sekä kilpailutuksen valmistelun. Noin 2000 bruttoneliömetrin laajuinen uusi terveysasema rakennettaisiin ns. linja-autoaseman tontille Koulukadun varrelle.
”Louhelaan sijoittuisi lähinnä sosiaalipalveluiden sekä mielenterveys- ja päihdepalveluiden toimintoja. Yhteenlaskettu tilakokonaisuus on laajuudeltaan käytännössä vastaava kuin aiempi hyvinvointialueen sote-keskuksen suunnitelma, mutta kahteen kokonaisuuteen jakaantuen. Suunnitelmat täsmennetään vielä sekä henkilöstön että rakennuttajan kanssa ennen kilpailutusvaihetta”, selventää hallinto- ja tukipalveluiden toimialuejohtaja Timo Halonen Kainuun hyvinvointialueelta.
Lisätietoja:
• Kuhmon kaupunginjohtaja Juhana Juntunen puh. 044 725 5222
• Toimialuejohtaja, Kainuun hyvinvointialue, Timo Halonen puh. 040 557 8077