Kaupunginjohtajan uuden vuoden puhe


Arvoisat kuhmolaiset, hyvät kaupunkilaiset, Kuhmon ystävät ja vieraat! Tervetuloa uuden vuoden vastaanottoon Kuhmo-talolle ja juhlistamaan muutaman tunnin kuluttua vaihtuvaa vuotta!

 

Kulunut vuosi jää historian kirjoihin ja siinä merkittävimpänä asiana on maamme liittyminen sotilasliitto NATO:n täysimääräiseksi jäseneksi. Sota Euroopassa jatkuu edelleen Venäjän jatkaessa hyökkäyssotaa Ukrainassa. Hyvinvointialueet aloittivat toimintansa kuluneen vuoden alussa. Kaupungin johdossa tapahtui muutoksia, kun vuoden alussa kaupunginjohtaja Tytti Määttä siirtyi Pohjois-Savoon maakuntajohtajaksi ja toukokuun loppupuolella kaupunginvaltuusto valitsi allekirjoittaneen uudeksi kaupunginjohtajaksi. Kulunutta vuotta on leimannut myös hintojen nousu, mikä on tuntunut monen kuhmolaisen perheen taloudessa, eritysesti ruokakaupassa käydessä.

 

Vuosi 2023 on ollut erikoinen. Vuoden loppupuolella Kuhmo ja Vartiuksen rajaliikenneasema olivat hetken aikaa valtakunnallisen huomion keskipisteenä, tulihan Vartiuksesta hetkeksi maamme eteläisin rajanylityspaikka itärajalla. Onnistuimme järjestämään kuntalaisille keskustelutilaisuuden rajaturvallisuudesta ja välineellistetystä maahanmuutosta juuri oikeaan aikaan. Harvemmin valtuustosalissa on nähty yhtä aikaa Hesarin, Iltalehden ja ylen toimittajia samaan aikaan. Kuntalaisten huoli oli syytä ottaa vakavasti, etenkin täällä rajaseudulla.

 

Loppuvuodesta monella saattoi mennä aamukahvi väärään kurkkuun kuultuaan ulkopoliittisen instituutin johtavan tutkijan Charly Salonius-Pasternakin Ylen tekemän haastattelun, jossa hän antoi ohjeeksi kaikille reserviläisille sen, että nyt on hyvä alkaa varautumaan siihen, että olisi henkisesti ja fyysisesti elämänsä kunnossa vuoden 2025 alkuun mennessä. Monia hätkähdytti tämä haastattelu. Toki reserviläisten ja meidän kaikkien kannattaa pitää huolta omasta kunnostamme ja terveydestämme joka tilanteessa. Mutta miksi Salonius-Pasternak päätyi tällaiseen lausumaan? Kyse oli siitä, että tutkija luo erilaisia tulevaisuuden skenaarioita ja tämä juuri oli tutkijan pahin skenaario siitä, mitä tulevaisuus voisi tuoda tullessaan. Työssäni kaupunginjohtajana olen päässyt kuulemaan eri sotilasasiantuntijoiden näkemyksiä Suomen varautumisesta ja voin vakuuttaa teille hyvät kuulijat, että kuullun perusteella tilanne maamme puolustuksen suhteen on parempi kuin koskaan. Voimme siis elää ja asua täällä rajaseudulla edelleen turvallisin mielin.

 

Yhteisöllisyys on voimavaramme, ja se on näkynyt monin tavoin kaupunkimme arjessa. Esimerkiksi kuluneen vuoden isoja tapahtumia ei olisi voitu järjestää ilman vapaaehtoisten tukea. Yhteisöllisyys näkyi myös pyhäinpäivän aattona järjestetyssä kaupungintalon avoimien ovien päivässä. Kaupungintalon avointen ovien päivänä huomasimme, että tilaisuus kiinnosti erityisesti uusia kuhmolaisia ja tämä oli ilo havaita. Jos kuulijoista joku pohtii Kuhmoon muuttamista tai tiedät jonkun ystävän tai sukulaisen harkitsevan tätä, niin rohkaisen lämpimästi tutustumaan Kuhmoon asuinpaikkana. Minulle voi aina soittaa tai lähettää sähköpostia. Alkuvuonna on jälleen luvassa uusien kuhmolaisten tilaisuus, johon kaikki uuden kuhmolaiset ovat tervetulleita.

 

Vuosi toi mukanaan myös ilon hetkiä ja saavutuksia. Kesän suuret tapahtumat toivat jälleen euroja Kuhmoon. Hyryntien siirto, muut tieinfran parannukset sekä Kuhmo Oy:n uuden sahalinjan käyttöönotto ovat kaikki osa Kuhmon kehitystä ja luo uskoa tulevaisuuteen. Haluan kiittää kaikkia niitä, jotka ovat antaneet oman panoksensa kaupunkimme hyväksi – olipa kyseessä sitten yrittäjä, vapaaehtoinen, yrityksen tai julkisen sektorin työntekijä.

 

Hyvät kuulijat,

 

Vuosi 2024 tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia, mutta myös haasteita. Heti vuoden alussa kansa valitsee maamme uuden presidentin. Helmikuun 2024 alku tuo kaupunkiorganisaatioon merkittävän muutoksen, kun kaupungin tuottamat puhtaus- ja ateriapalvelut siirtyvät yksityiselle palveluntuottajalle. Haluan erityisesti kiittää kaupungin puhtaus- ja ateriapalveluiden työntekijöitä – palvelu on näkynyt puhtaina tiloina ja maistuvana ruokana.

 

Valtakunnallinen haaste maassamme on se, että työikäisen väestön määrä suhteessa ei-työikäisiin laskee. Yhä vähempi määrä työssäolijoista vastaa ei-työssäolijoista. Työvoiman ulkopuolella olevia henkilöitä tulee kannustaa ja tukea avoimille työmarkkinoille. Yrityksillä suurin huoli liittyy vähentyneeseen kysyntään. Taloudellinen laskusuhdanne etenkin rakentamisen puolella on jo jatkunut jonkin aikaa, mutta suhdannekäppyröiden odotetaan kääntyvän positiiviseen suuntaan ensi keväänä. Yhdessä voimme jatkaa kaupunkimme kehittämistä entistä viihtyisämmäksi ja elinvoimaisemmaksi paikaksi elää ja työskennellä. Kaupungilla on alkamassa monia uusia hankkeita, jotka parhaimmillaan tuovat uutta elinvoimaa Kuhmoon.

 

Kuhmo on tunnettu luonnonkauneudestaan ja luonnonläheisyydestään. Voimme olla ylpeitä siitä, että olemme osa tätä kaunista ympäristöä. Minulle ja perheellemme Kuhmo on ollut mieluinen paikkakunta asua.

 

Mutta aivan onnelassa emme me kuhmolaisetkaan elä täällä Kuhmossa. Nostona otan esille kaupungin hyvinvointiraportissa mainitun ja raportoidun koulukiusaamisen ja perheväkivallan. Asiasta on tehty myös valtuustoaloite, johon liittyvistä käytännön toimista päätetään tammikuun hyvinvointi- ja sivistysvaliokunnan kokouksessa.

Kuhmossa perheväkivalta lisääntyi tilastojen mukaan viime vuoden aikana 8-9 luokkalaisten kyselyssä 4%:sta 9 %:iin. Koulukiusattuna oleminen samassa ryhmässä on lisääntynyt 4,5 %:sta lähes 12 %:iin. Nuorempien kohdalla oli tapahtunut lievää vähenemistä. Tärkeää on, että asiasta puhutaan ja sitä ei lakaista maton alle. Koulut tekevät jatkuvasti työtä koulukiusaamisen kitkemiseksi, mutta se ei onnistu tehtävässä ilman perheiden ja koko yhteisön tukea. Jokainen meistä on vastuussa siitä, miten kohtelemme muita ihmisiä ja millaisen mallin annamme lapsille ja nuorille. Esitänkin, että Kuhmo ottaa tavoitteekseen olla paikkakunta, jossa ei ole minkäänlaista kiusaamista.

 

 

Kaupungin tärkein perustehtävä on tuottaa laadukkaat palvelut kuntalaisille. Pito- ja vetovoimaan vaikuttaa paljolti se, miten asukkaat kokevat saavansa palveluita. Kulttuuri ja vapaa-aika ovat tärkeitä osia kaupunkimme elämää. Myös vuonna 2024 tulemme panostamaan tapahtumiin ja kulttuuritarjontaan. Haluamme luoda tilaisuuksia, joissa kuntalaiset voivat kohdata toisiaan. Kuhmolaiset järjestöt ansaitsevat ison kiitoksen kuntalaisten hyvinvoinnin edistäjinä. Kuhmossa on hyvät liikuntamahdollisuudet ja latuverkoston ylläpidosta kaupunki on saanut kiitosta. Kuhmossa voi harrastaa monipuolisesti.

 

Kun puhutaan palveluista, ovat kuhmolaisten yrittäjien palvelut ratkaisevassa roolissa paikkakunnalla viihtymisessä. Kaupunkina haluamme tehdä tiivistä yhteistyötä Kuhmon yrittäjien kanssa. Olemme kaupungin puolella hyvin kartalla siitä, että myös kuhmolaisissa yrityksissä kärsitään työvoimapulasta.

 

Lopuksi haluan rohkaista teitä kaikkia osallistumaan aktiivisesti tapahtumiin, tuomaan esiin ideoitanne ja antamaan panoksenne kaupunkimme kehittämiseksi. Haluamme osallistaa kuntalaisia monin eri tavoin ja tehdä yhteistyötä 3. sektorin toimijoiden kanssa.

 

Toivotan teille kaikille onnellista uutta vuotta 2024! Olkaamme ylpeitä kaupungistamme ja sitoutuneita rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuutta. Jatketaan yhdessä eteenpäin, kohti uusia mahdollisuuksia ja unelmia!

 

Kiitos, että olette tulleet kuuntelemaan kaupunginjohtajan puhetta, katsomaan ilotulitusta ja ottamaan uutta vuotta vastaan yhdessä tänne Kuhmo-talolle!

 

Kiitos!

 

Juhana Juntunen, kaupunginjohtaja