Elmeri Kinnunen on vuoden 2023 Kuhmon Sammon Takoja


Kuhmo-talon esitysteknikko, musiikin monitaitaja Elmeri Kinnunen on valittu Kuhmon kolmanneksi Sammon Takojaksi. Asiantuntijaraati asetti kesällä kolme ehdokasta, joista yleisö pääsi äänestämään omaa suosikkiaan.

Sammon Takojaksi nimetään vuodeksi kerrallaan näkyvä kuhmolainen taitaja, jonka toiminta henkii paikallisen laadun arvostamista, myönteisyyttä ja tinkimätöntä viimeistelyä. Roolihahmon myötä Kuhmo, Suomen kalevalaisin kaupunki, haluaa nostaa esiin suomalaista ja kuhmolaista osaamista.

Kuhmon Sammon Takojan tuntomerkit:

Hänessä ruumiillistuu laadukas työnjälki, luova kulttuuriajattelu, Kalevala-tieto, vahva metsäsuhde tai hyvän jakaminen.

Keksii nokkelia, omantakeisia ja ennakkoluulottomia ratkaisuja.

Hänen asenteensa on myönteinen ja yhteisöllinen.

Hän jakaa hyvää.

Hän ylläpitää taitojaan, on ylpeä osaamisestaan ja auttaa siirtämään sitä uusille sukupolville.

Toimii vastuullisesti.

Elmeri Kinnunen toimii esitysteknikkona Kuhmo-talossa. Kinnusen vastuulla on sekä tekniikka, valo- ja äänipalvelut, tilojen hoito, huolto ja käyttö. Oman toimensa ohessa Kinnunen pyörittää myös omaa äänitysstudiota ja tekee sekä video- että valokuvauksia. Kinnusen kädenjälki näkyy myös Kainuusta kertovassa musiikillisessa lyhytelokuvassa Saga Caianiassa, jossa hän myös esiintyy.

Sammon Takoja julkistettiin Kuhmo-talossa 1.9.2023 pidetyssä tilaisuudessa. Sammon Takojan tunnusmerkit – päähineen, viitan ja puuvasaran Kinnuselle luovuttivat Kuhmon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Tuomas Kettunen ja kaupunginjohtaja Juhana Juntunen.

Sammon Takojan raatiin kuuluivat:
Sari Rusanen, Kuhmon Kamarimusiikki, asiantuntijaraadin puheenjohtaja

Kalle Eerikäinen, Metsähallitus

Heikki Huotari, Kuhmon kaupunki

Timo Kyllönen, KipinäMedia

Olga Zaitseva, Juminkeko

Henriikka Huusko, Kaesan kotileipomo

Sammon Takoja on valittu vuodesta 2021 alkaen. Silloin Sammon Takojaksi valittiin puualanyrittäjä Juha Virta. Vuoden 2022 Sammon Takoja oli luontokuvaaja Ville Heikkinen.
Yleisöäänestyksen palkinnot, Arto Erosen veistämät puukarhut, voittivat arvonnassa Aino Jaakkola ja Nadja Juuti.