Kainuussa siirrytään uuteen moottorikelkkailun lupakäytäntöön


Kainuun moottorikelkkaurat siirtyvät uuteen lupakäytäntöön, kun maakunnallinen uralupa otetaan käyttöön. Muutoksen myötä Metsähallituksen hallinnoimat kelkkaurat siirtyvät Kainuun kuntien vastuulle. Syynä tähän on Metsähallituksen Luontopalvelujen rajalliset resurssit, jotka eivät riitä nykyisessä muodossaan reittien ylläpitoon. Uralupien hallinnan ja kunnossapidon siirtoa varten kunnat ovat solmineet Metsähallituksen kanssa vuokrasopimukset, joiden avulla reitit vuokrataan kunkin kunnan käyttöön. Metsähallituksen uralupa ei siis enää ole käytössä Kainuussa, mutta tämän talvikauden aikana urilla voi yhä ajaa Metsähallituksen uraluvalla, jos sellainen on hankittu ennen uuteen järjestelmään siirtymistä.

Jatkossa Kainuun 2 000 kilometriä moottorikelkkauria ja freeride-alueet ovat käytettävissä yhdellä yhteisellä uraluvalla. Tätä kattavaa lupajärjestelmää on kehitetty EU-rahoitteisen Kelkka Kainuu -hankkeen kautta yhteistyössä Metsähallituksen ja kaikkien Kainuun kuntien – Hyrynsalmen, Kajaanin, Kuhmon, Paltamon, Puolangan, Ristijärven, Sotkamon ja Suomussalmen – kanssa. Lupamyynti lähdetään toteuttamaan pilottina Kajaanin kaupungin kanssa. Uudet uraluvat ovat ostettavissa Kajaanin kaupungin verkkokaupasta osoitteessa https://verkkokauppa.kajaani.fi/tuote-osasto/kainuun-uraluvat/. Luvat ovat henkilökohtaisia, ja kausiluvan yhteydessä myös perheen alle 18-vuotiaat ajo-oikeuden omaavat lapset voivat kelkkailla vanhemman luvalla, kun heidän tietonsa ostovaiheessa kirjataan lisätietokenttään. Tämä käytäntö tukee nuorten moottorikelkkaharrastusta ja kannustaa perheitä yhteiseen harrastukseen. Maakunnalliselle uraluvalle vaihtoehtoisesti kelkkailija voi halutessaan ostaa luvan vain tietyn kunnan alueelle. Kuntakohtainen uralupa on poikkeus, joka on sidoksissa kelkkaan, joten ilmoitathan kelkkojesi rekisterinumerot.

 

KAINUUN MAAKUNNALLINEN JA KUNTAKOHTAINEN URALUPA

Uralupia myy Kajaanin kaupungin verkkokauppa osoitteessa https://verkkokauppa.kajaani.fi/tuote-osasto/kainuun-uraluvat/

Kainuun maakunnallisen uraluvan hintavaihtoehdot:
• 1 vuorokausi 30 €
• 3 vuorokautta 50 €
• 10 vuorokautta 80 €
• Kausilupa 170 € (sis. perheen alle 18-vuotiaat lapset) / henkilökohtainen
• Kausilupa työkelkoille 30 €
• Kausilupa Historic kelkoille 30 €
• Kausilupa safariyrittäjille 200 € / yritys
Kuntakohtainen uraluvan hinta 70 € / kunta / kelkkakohtainen

Uralupatuotot käytetään kokonaisuudessaan kelkkaurien kunnossapitoon. Maakunnallisen uraluvan tuotto jyvitetään kunnille niiden reittien pituuden mukaisesti, ja kuntakohtaisen luvan tuotot ohjataan täysimääräisesti kyseisen kunnan reittien huolto- ja ylläpitokustannuksiin. Kainuulaisille kelkkailijoille kevät 2025 toimii siirtymäkautena, jolloin uraluvan voi hankkia joko Kajaanin kaupungin verkkokaupasta tai vanhan käytännön mukaisesti. Kaikki paikalliset siirtyvät uuden lupakäytännön piiriin talvikaudella 2025–2026, jolloin jokaisella kelkkailevalla tulee olla voimassa oleva maakunnallinen tai kuntakohtainen uralupa verkkokaupasta hankittuna.

Lisätietoja:
Kelkka Kainuu -hankkeen projektipäällikkö Marjo Karttunen, 040 159 6989

 

Kokeiluviikonloppu 7.-9.2.2025 jolloin voit ajaa koko Kainuussa ilman uralupia. 

Kelkka-Kainuu -hanke, Kuhmon Kelkkateam ja Suomussalmen Kelkkailijat tarjoavat kahvit ja makkarat 50 ensimmäiselle kelkkailijalle kolmella taukopaikalla la 8.2. klo 10-15 välisenä aikana.

Puolangan Paljakassa Latvajoen kodalla
Suomussalmella lentokentän laavulla
Kuhmossa Honkisen kodalla

Tervetuloa kelkkailemaan Kainuuseen!