Iivantiira

Kuhmon Iivantiiran löydät suunnatessasi Kuhmon keskustasta pohjoiseen päin. Vertauskuvallisesti sanottiin ”mene Iivantiiran Ypykkään”, eli mahdollisimman kaukaiseen paikkaan menemistä.

Sanonta on kuitenkin kuihtunut kasaan, kun Iivantiiraan rakennettiin tieverkosto 1953 luvulla ja kulkuyhteydet helpottuivat, eikä seutu ollut enää tuntematonta erämaata. Kuhmolaiseen perinteiseen tapaan kylän ympäristössä on useita tervahautoja ja Iivantiiran läpi kulki aikoinaan puunuittoreitti sekä tervareitistö.

Kylä on kaunis, virkeä ja toiminnallinen yhteisö metsän keskellä ihanan järvimaiseman ympäröimänä. Iivantiiran kylä on tunnettu taiteellisista antimista Kuhmon kulttuuritarjonnalle. Latitude 64. Leveyspiiri- taiteilijaryhmän jäsenet ovat valtakunnallisesti palkittuja ja he ovat järjestäneet useita taidenäyttelyitä ympäri Kainuuta.

Kylätalo toimii kyläyhteisön sydämenä ja kerää kyläläisiä kokoon milloin talkoiden tai juhlien merkeissä. Kylätalon palveluista löydät mm. ergonomiset etätyötilat, kaksi suurempaa liikuntakenttää, venevalkaman ja uimarannan. Koko kylän kattava valokuitu helpottaa niin mökkiläisten kuin vakiasukkaidenkin arkea. Kyläyhdistys vuokraa myös rivitalosta asuntoja. Kylällä sijaitsee myös seurakuntakoti, jossa kokoonnutaan kirkollisten menojen merkeissä.

Kylältä löydät Isojoen joka 14 metrin korkeuseroilla vauhdittaa veden virtaamista. Koski kalastus paikkana Iivantiira tarjoaa hulppeat mahdollisuudet. Katso lisää kuhmonkosket.fi

Lisää kylän toiminnasta löydät Iivantiiran kyläyhdistyksen sivuilta.

Kuhmon keskustaan 40 min

Lipukkajärven maisemaa

Iivantiiran kylätalo

Iivantiiran rivitalo