Kuhmon kaupungin kyläverkon aktivointihanke – nopeaa laajakaistaa Kuhmoon

Kuhmo on strategiatyössään asettanut tavoitteeksi tuottaa nopeaa laajakaistaa koko Kuhmoa varten. Tavoite on sopusoinnussa valtioneuvoston asettaman päämäärän kanssa, jonka mukaan valtion tulee tuottaa budjettivaroin valokuituliittymiä harvaan asutulla maaseudulla, jossa liittymiä ei voi markkinaehtoisesti tuottaa. Valokuitu on ainoa kestävän kehityksen kriteerit täyttävä tietoliikenneinfra, jolla voidaan aikaansaada kahdensuuntaisesti hyvin toimia videovälitteisiä julkisia palveluja.

Kainuun maakunta kilpailutti kesällä 2018 kahden Kuhmossa sijaitsevan alueen tietoliikennerakentamisen tukia. Kilpailutus koski Kuhmon läntisten ja eteläisten alueiden runkoreittejä. Luoteis-Kuhmon kyläverkko-osuuskunta voitti tarjouskilpailun. Traficom teki 4.12.2019 tukipäätöksen, jonka mukaan osuuskunnan LÄNSINOSTE-hankkeelle on myönnettävissä tukea korkeintaan 243 947 euroa ja ETELÄNOSTE-hankkeelle 263 184 euroa. Kuhmon kaupunki on päättänyt osallistua hankkeiden kokonaisrahoitukseen 8 prosentilla, niin että julkinen rahoitusosuus on yhteensä 66%.

Traficomin varoin tuettavien hankkeiden toteutumisen edellytyksenä on, että Kuhmossa onnistutaan aktivoimaan runkoverkkojen varrella sijaitsevia kyliä hakemaan maaseutuohjelman kyläverkkorakentamisen tukea omien kyläverkkojen rakentamiseen.

Hankkeen päämääränä ja tavoitteena on:

  • Rakentaa niitä edellytyksiä, joiden kautta kaupungin asettama strateginen tavoite koko Kuhmoa kattavasta verkosta voidaan saavuttaa tulevina vuosina;
  • Aktivoida Kuhmon kyliä, niin että maakunnan kilpailuttamat LÄNSINOSTE- ja ETELÄNOSTE-hankkeiden edellyttämät kyläverkkohankkeet toteutuvat mahdollisimman laajamittaisesti;
  • Inventoida minkälaisella mallilla Kuhmon muiden alueiden runkoverkkoreittejä voidaan rakentaa, laajalle alueelle leviävän Kuhmon kaupungin haasteellisissa yhdyskuntarakenteissa ja maantieteellisissä olosuhteissa;
  • Luoda pohjaa tarvelähtöisten etäpalvelujen käyttöönotolle kylissä.

Kokonaiskustannukset ovat 20 361,00 euroa.

Julkinen tuki: 16 361,00 euroa

Toteutusaika: 1.4.2020 – 31.12.2021

Jos olet kiinnostunut osallistumaan tämän hankkeen toteutukseen, LÄNSINOSTE- ja ETELÄNOSTE-hankkeiden kyläverkkohankkeiden toteutukseen tai sinulla on muuta kysyttävää aiheen tiimoilta, voit olla yhteydessä seuraaviin henkilöihin:

Lisätiedot:

Hankkeen asiantuntija Philip Donner, puh. 0400 404 555, pdonner@znak.fi

vs. maaseutusihteeri Susanna Eskola, puh. 0447255280, susanna.eskola@kuhmo.fi